”Mitä jos Kallion vilkkaana sykkivälle kaupunkielämälle olisi oma olohuonemainen kaupunkitilansa? Kuvittele asukkaita, vierailijoita ja kaupunkikulttuuria yhteen tuova alueen läpi kiemurteleva valtasuoni. Paikka, jonne tietäisi suunnistaa ja jota pitkin voisi rauhassa flaneerata ihmisiä katsellen. Paikka, jonka kautta voisi kulkea turvallisesti tärkeimpiin kohteisiin, ja jonka varrelta löytyvät katukirpputorit ja -juhlat sekä kiinnostavimmat kohtaamispaikat. Paikka, joka tarjoaisi nuorimmille kalliolaisille leikkimahdollisuuksia ja vanhimmille penkkejä, joilla hengähtää hetkeksi.”
Näin kysyimme neljä vuotta sitten, kun kirjoitimme ystäväni kanssa ajatuksistamme Kallion Luupista, rengasmaisesta reitistä, joka toisi asukkaita ja vierailijoita yhteen kohtaamaan ja oleilemaan.
Tänä kesänä tuo ajatus on saanut ensimmäisen hahmonsa todellisessa kaupunkitilassa. Kallion kesäkadut -kokeilu on tuonut Fleminginkadun, Porthaninkadun ja Vaasankadun katukuvaan uudenlaisia kalusteita ja istutuksia. Minulla on myös ollut ilo olla mukana suunnittelemassa tätä kokeilua osana kaupungin kesäkatutiimiä.
Olen kulkenut kesän mittaan katuja edes takaisin – tarkkaillen, viivähtäen, istuen. Olen halunnut nähdä, miten kesäkadut elävät ja miten ihmiset elävät niitä.
Tähän blogiin olen koonnut välähdyksiä kesäkaduista ja siitä, miten lisääntynyt viihtyisyys ja mahdollisuus pysähtyä näkyvät alueen elämänlaadussa ja yhteisöllisyydessä.
Karhupuisto
Kesäkatujen sydän on Karhupuiston ja Matti Heleniuksen puiston yhteen sitova, autoliikenteeltä suljettu Fleminginkadun pätkä.







Porthaninkatu
Istutukset ja levähdyspaikat ilahduttavat kulkijoita Hakaniemen ja Karhupuiston välillä.





Fleminginkatu
Flemarin uusi asu on kirjavan värikäs, pride-henkeä juhlistava pihakatu.






Franzeninaukio
Kallion kaunein aukio on muuttunut pysähtymisen ja yhdessäolon paikaksi.





Vaasankatu
Dynaaminen Vaasankatu henkii leikkisyyttä keinuineen ja punaisine teemaväreineen.






Hämeentie
Esplanadin kokeilun palmut ja oliivipuut ovat löytäneet uuden kodin Luupin sulkevalta Hämeentieltä.

Kuten kaikissa kokeiluissa, kyse ei ole valmiista vastauksista vaan mahdollisuuksista. Kesän 2025 Kallion kesäkadut ovat vasta ensimmäinen iteraatio Luuppi-konseptista. Sen avulla opitaan, mitä pienetkin muutokset katutiloissa voivat saada aikaan. Kokeilua arvioidaan syksyllä kaupungin toimesta, ja kesäkadut palaavat kesällä 2026, mahdollisesti hieman toisenlaisina.
Mutta asia, josta on syytä nauttia juuri nyt: Kallion Luuppi on täällä.
Tervetuloa syyskuun loppuun asti kulkemaan, pysähtymään ja kokemaan se itse.
Aiemmat kirjoitukseni Kallion Luupista: Kallion “Luuppi” ja Fleminginkadun kävelykatukokeilu sekä Tervetuloa kierrokselle tulevaisuuden Kallion “Luuppia” pitkin.